torstai 16. helmikuuta 2017

Mökin sisustusta viiime kesältä



Huomasin, että tämän blogin puolella en ole tullutkaan esitelleeksi mökkimme sisäpuolta sen kummemmin remontin valmistumisen jälkeen. Ehkäpä nyt olisikin siis sopiva hetki kurkata, millaiseksi mökin sisustus remontin jälkeen muotoutui.

Mökin tyhjentäminen remonttia varten oli hyvä tilaisuus vähentää sinne kertyneen rojun ja tavaran määrää reilulla kädellä ja loppukesästä mökin sisustus olikin varsin minimalistinen. Kovin olin ilahtunut huomatessani, että keittiötason kaapit, sekä yksi avohylly ja sininen kaappi riittävät mainiosti säilytystilaksi ns. sisätavaroille. Puutarhavälineet ym. löytyvät ulkovarastosta kuten ennenkin. Remontin jälkeen mökkiin kulkeutui takaisin osa sen vanhoista kalusteista, kuten hylly, kaappi ja sänky. Ruokapöydän ja tuoleja ostin viime keväänä Torista. Näiden lisäksi mökille tuotiin vanhoja huonekaluja myös meiltä kotoa. Kokonaan uusia hankintoja oli vain tuo harmaavalkokuvioinen matto.

Uutuuttaan loistava ja valkoinen mökki oli niin ihana, että viime kesänä värien käyttäminen oli varsin vähäistä, mutta uskon, että sisätiloihin kulkeutuu hiljalleen enemmän väriä nyt ensi kesänä. Toisaalta mökin valkeus ja avaruus ovat mukava kontrasti puutarhan vehreälle vihreydelle ja sen väreille.

Mökin väreistä yllättäjä on tuo sininen. Naulakon ja kaapin maalaamista harkitsin useampaan kertaan, kunnes jotenkin tykästyin naulakon värisävyyn ja kaapin kuluneisuuteen niin paljon, että ne saivat jäädä sellaisiksi.






2 kommenttia:

  1. Ihana ja valoisa sisustus. Itse haaveilen vastaavasta unelmasta. Rohkeus vaan puuttuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti löydät rohkeutta ja unelmasi toteutuu!

      Poista