tiistai 7. helmikuuta 2017

Puutarhainspiraatiota Kööpenhaminasta



Ulkona on mitä ihanin helmikuinen talvisää, mutta meikäläinen on nähnyt vain kukkasia kohta viikon ajan. Jostain se vain yhtäkkiä iski, hirveä hinku suunnitella kevään kylvöksiä, kasvimaata ja puutarhaa. Siementilauksia on tehty useampaan paikkaan, kirjastosta on varattu kasa puutarhakirjoja, netistä on etsitty idätysvinkkejä ja ensi kesään liittyviä ideoita on rustailtu muistikirjaan lähes päivittäin. Enpä ole koskaan aikaisemmin kokenut mitään tällaista. Olo on kuin uudella mökinomistajalla.

Tässä siis pieni annos kukkaloistoa myös teidän talviseen päiväänne. Majoittauduimme viime kesän Kööpenhaminan reissullamme ihanassa Airbnb:n kautta löytämässämme asunnossa ja saimme kaupan päälle nauttia taloon kuuluvasta, asukkaiden yhteiskäytössä olevasta pihapiiristä. Puutarha oli juuri sopivan rönsyilevä ja huoleton minun makuuni ja siitä tulikin räpsittyä kuvia useaan otteeseen. Tuolla matkalla pihamme lisäksi lähes joka puolella muuallakin talojen seinänvieruksilla kukkineet salkoruusut (esim. ylimmässä kuvassa etualalla) ihastuttivat niin suuressa määrin, että ainakin juuri noiden kukkasten siemeniä tässä jo kovasti odotellaan saapuvaksi postiluukusta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti